Huima heitti armottoman tarkasti – Pontevan esitys lupaava!

27.10.2011

Naisen Suomen Cup puolivälierä HyPo – Huima 59 – 91 (22-28, 15-19, 12-32, 10-12)

Ennakkoluulottomasti lähti HyPo Huimaa haastamaan illan cup pelissä ja kaikkien yllätykseksi johtikin peliä muutamaan otteeseen. Anni Jämsä upotti heti ensimmäisellä upeat neljä kolkkia pussin pohjaan. Myös Veera Kesäsen kolmonen vauhditti HyPoa ja Oona Järvinen säesti hyvin onnistuneilla kakkosillaan. Huiman kolmesta jenkistä Madina Ali mätti korin alta kovalla tarkkuudella.

 Toisella neljänneksellä, vaikka Huiman kaikki kolme jenkkiä olivat koko ajan kentällä, Besim kierrätti ennakkoluulottomasti koko tusinaansa. Kun Sofia Ukkonen tuli mukaan koritalkoisiin ja Mara Hjelle hallitsi levypallopeliä, pysyi HyPo kaikkien yllätykseksi edelleen aivan tuntumassa puoliajalla (37-47) – eroa vain 10 pistettä. Jakson komein suoritus oli Huiman väkivahvan Kenya Robinsonin kahden käden pään yli syöttö oman korin alta suoraan pelikaverille toiseen päähän layuppiin. Huima ratkaisi ottelun kolmannella neljänneksellä, kun se otti puolustuslevypallot varmaakin varmemmin, riisti hanakasti ja Salla Viitanen sai päättää helppoja nopeita. Pontevan kunniaksi on mainittava, ettei joukkueen pää painunut alaspäin, vaikka peli käytännössä ratkesi. HyPon nuori joukkue käytti tilaisuuden hyväkseen ja imi kaiken mahdollisen kokemuksen, mitä Huiman kaltaisen joukkueen kohtaaminen vain voi antaa. Tähän antoi mahdollisuuden myös vieraiden valmentaja peluuttamalla jenkkikolmikkoaan lähes täydet minuutit. SM-sarjan ja divarijoukkueen ero tuli toki selväksi. Huiman heittotarkkuus oli erinomainen: kakkoset 56% (HyPo 28%), kolmoset 53% (HyPo 40% = 10/25 = HyVä!) ja vaparit 75% (HyPo 63%). Merkittävä ero oli myös levypalloissa, jotka Huimalle 44-32. HyPon paras oli kauden ykkössuorituksellaan Anni Jämsä kaikkiaan kuudella onnistuneella kolmosellaan (6/9) ja muutenkin erittäin pirteällä esityksellä. HyPon ykköspalkinto tuli enemmän kuin ansaitusti. Palkintoraati (Eero Korte, Jorma Mäenpää - aikansa huippuheittäjiä hekin) antoi HyPon kakkospalkinnon ansaitusti myös kauden parhaansa Pontevassa vetäneelle Veera Kesäselle, jonka ennakkoluulottomat kolmoset myös upposivat hienosti (3/4). Huiman palkitut olivat Patrice Holmes (I) ja Kenya Robinson (II). HyPon Mara Hjelle antoi itsestään todella hyvän kuvan. Ankaran työmoraalin omaava Mara on varsinkin puolustuspelissä todella vahva. Myös levypallopeli on juuri sitä, mitä joukkue häneltä odottikin. Kaikkiaan koko Pontevan tusina näytti, että joukkueella on mahdollisuudet taistella tasaväkisesti myös SM-sarja joukkueitten kanssa. HyPo: Oona Järvinen 7/2, Henna Lindholm, Rosa Pakarinen -/1, Moona Hämäläinn 2/1, Johanna Nurminen, Riikka Mäkelä 2, Nora Maxhuni 2/1, Anni Jämsä 22/2, Sofia Ukkonen 7/4, Kaisa Kuisma 5/3, Veera Kesänen 9/2 ja Mara Hjelle 3/12/4r.Huiman kärki: Madina Ali 22/20, Patrice Holmes 22/5/5r/3t, Kenya Robinson 16/10, Susanna Uecker 12/1 ja Salla Viitanen 8/2. Puolivälierien muissa otteluissa divarilaisista HyPon ensi sunnuntain vastus Turun Riento pudotti Tampereen Pyrinnön. Neljäs divarijoukkue BC Nokia hävisi kotonaan Lappeenrannan Catzille. Neljäs välieräjoukkue on Forssa voitettuaan ToPon.